Pasilaan erilainen kohtaamisympäristö

Ensi kesänä Pasilan virastokortteliin avautuu moderni kohtaamisympäristö virastojen työntekijöille ja heidän asiakkailleen.

Yhä enemmän hajaantuva ja liikkuva työ lisäävät paineita erilaisille työskentelytiloille. Pasilan virastokeskus sopii hyvin kokeiluympäristöksi, sillä alueella työskentelee 2 500 ihmistä ja viereinen juna-asema on matkustajamäärältään Suomen vilkkain.

Pasilaan tulevassa palvelussa on kyse työympäristössä, joka tukee modernin tietotyön tekemistä, tukee vuorovaikutusta ja luo uusia edellytyksiä parantaa tietotyön tuottavuutta. Eri virastojen väki voi tavata tilassa muualta tulleita kollegojaan tai asiakkaitaan rennossa ja olohuonemaisessa työympäristössä.

”Pasilan ratkaisu on meidän vastaus erilaisten kohtaamisten ja lyhytaikaisten tilojen kysynnän kasvuun. Käytä tarpeen mukaan, maksa käytön mukaan”, kertoo johtaja Jorma Heinonen Senaatti-kiinteistöistä.

”Idea on, että töitä voi tehdä epämuodollisessa ympäristössä, ja ratkaisumme voi toimia asioiden jakamisen alustana”, lisää toimitila-asiantuntija Riitta Sirén.

Parhaillaan kehitetään työympäristön toiminta- ja palvelumallia, maksuvaihtoehtoja ja esimerkiksi käyttöoikeuksia. Ideaa pilotoidaan parhaillaan, ja sen on tarkoitus valmistua ensi kesänä. Mikäli palvelu osoittautuu toimivaksi, sitä voidaan monistaa eri puolille Suomea.